Mansikkaniemen hämärähommia-tapahtuma oli jäädä toteutumatta ilkivallan takia

6.10.2024

Iisalmen Latu ry oli kutsunut lapsia ja lapsiperheitä osallistumaan Suomen Ladun koko perheen Hämärähommia kampanjan tapahtumaan Mansikkaniemeen, joka järjestettiin perjantai-iltana 4.10. Kampanjan tavoitteena on innostaa kaikkia ulkoilemaan yhdessä hämärän aikaan iästä riippumatta. Samalla tutustumaan turvallisesti heijastinpolkua pitkin hämärän kätkemään lähiympäristöön, sekä siellä liikkumisen mahdollisuuksiin. Tapahtuma uhkasi kuitenkin jäädä toteutumatta, koska kaikki polun varrelle asetetut heijastimet oli poistettu.

Huom ma 7.10. klo 9.20!! On selvinnyt, että Iisalmen Kirkonsalmen koululla oli luultu että Mansikkaniemen heijastimet on laitettu oksille ns. "heijastinpuu" tarkoituksessa, eli luultu, että niitä saa ottaa. Heijastimet on menneet siis oikeaan käyttöön lapsille. Olemme iloisia, että asia selvisi, eikä ollut ilkivaltaa. 

Mansikkaniemen poluille oli edeltävänä päivänä torstaina tehty heijastimia puiden oksiin kiinnittämällä hämärässä lamppujen kanssa kuljettava polku, jonka varrella oli kyltein ohjattuja tehtävärasteja. Polku johti tuulimyllyltä niemen nokkaan, jonne oli suunnitteilla nuotiotulet. Torstai-iltana pimeän tultua Ladun vapaaehtoinen oli käynyt testaamassa polun ja heijastinten näkyvyyden otsalampun kanssa.

 

Perjantaina, hieman ennen tapahtuman alkua havaittiin, että kaikki, 100 kpl heijastimia oli revitty polun varrelta puiden oksilta pois. Polun varrella oli kylttejä tehtävineen, eli oli havaittavissa, että kyseessä on tarkoituksella tehty heijastinpolku. Heijastimet oli tukevasti kiinnitetty oksiin, jotta ne eivät tuulessa putoaisi. Harmistus oli valtava koska niin nopeasti oli mahdotonta löytää mistään suurta määrää heijastimia. Kuitenkin vapaaehtoiset saivat improvisoitua polun heijastimet heijastavasta langasta ennen klo 18 aloitusta.

 

Tapahtuma saatiin kaikesta huolimatta toteutettua hyvässä hengessä ja illan aikana polulla kävi n. 60 innokasta hämärähommailijaa ja perheitä. Nuotiolla moni pohti mitä heijastimille on mahtanut tapahtua, kertoo Iisalmen Ladun vapaaehtoinen, lapsi- ja perheliikuntatoimikunnan jäsen Marijennika Korolainen, jonka vastuulla koko polun rakentaminen oli. ”Oli iso järkytys havaita kaikkien heijastinten puuttuminen”, kertoo Marijennika Korolainen. ”Vain muutama heijastin löytyi ilman kiinnityslankoja parkkipaikalta ja polun varrelta”. Mansikkaniemen kärkeen tehdyillä nuotiotulilla oli perjantaina mahdollista paistaa makkaraa ja nauttia eväitä aina klo 20.30 saakka. Iisalmen Latu haluaa kiittää kaikkia kävijöitä ja toivottaa tervetulleiksi seuraaviin tapahtumiin. Joulukuussa 14.12. järjestetään perinteinen koko perheelle suunnattu, maksuton Mansikkaniemen tonttupolku, jossa on luvassa monenlaista tekemistä ja jouluista koettavaa. Polku on lisäksi kuljettavissa omatoimisesti jouluun saakka.

 

Iisalmen Latu ry:n tavoitteena on tarjota kaikenikäisille iisalmelaisille mahdollisuuksia luonnossa liikkumiseen matalalla kynnyksellä. Järjestämme retkiä ja tapahtumia mm. lapsiperheille ja toimimme vapaaehtoisten voimin talkooperiaatteella. Tarjoaa harrastusmahdollisuuksia mm. talviuintiin, hiihtoon, polkujuoksuun, pyöräilyyn ja lentopalloon liittyen. Ylläpidämme myös Sikokallion hiihtomajaa.

 

Mikäli havaitset jossain suuren määrän heijastimia (kummitus/Suomen Latu) hylättynä, ottaisitko yhteyttä! Yhteystiedot löytyvät verkkosivuiltamme www.iisalmenlatu.fi